Adam muuttuu pelkuriksi
Kirjoittanut Mailis Janatuinen
Rikostoveruus tuntui ensin sitovan Adamin ja hänen vaimonsa lujin sitein toisiinsa. Sitä kesti kuitenkin vain kiitävän hetken verran - sitten rikostoverit jo kääntyivätkin toisiaan vastaan. Kasvokkain oleminen merkitsikin yhtäkkiä taisteluasemaa, ei yhteyttä ja kumppanuutta. Ensimmäinen muutos parisuhteessa näkyi häpeänä ja salailuna. Ruumiissa ja sielussa oli nyt pimeitä puolia, joita ei haluttukaan paljastaa toiselle.
Mies ja nainen häpesivät itseään toinen toisensa edessä. Heitä hävetti ruumiinsa näkyvä muistutus siitä, etteivät he olleet riippumattomia toisesta sukupuolesta eikä heidän ollut hyvä olla yksin. Siksi he tekivät itselleen vyöverhot ja yrittivät sillä tavalla sitoa seksuaalisuutensa suurta voimaa. Syntiinlankeemuksesta lähtien ihminen onkin tarvinnut vaatteet päälleen voidakseen pitää tuon voiman kurissa edes jollakin tavalla. Ja silti seksuaalisuus pitää pilkkanaan ihmisen - etenkin miehen - teeskenneltyä pikku jumalisuutta.1
Mutta Adam ja hänen vaimonsa tunsivat pelkoa ja häpeää myös Jumalansa edessä. Herran huhuiluun mies vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin" (3:10). Siihen asti oli Adamin päivän huippukohta ollut Jumalan vierailu paratiisissa. Nyt lämmin ystävyys oli muisto vain, ja mies juoksi Luojaansa pakoon. Tässä meillä on nyt silmiemme edessä Raamatun ensimmäinen pelkuri kaikessa surkeudessaan: äsken niin täydellinen ja rohkea Adam vapisee jossakin pusikossa uskaltamatta kohdata tekojensa seurauksia. Miten yksikään nainen voisi kunnioittaa tuollaista pelkuriraukkaa?
Vaikka lankeemus olikin naisen idea, tämä ei silti kyennyt olemaan syyttelemättä kutsumuksensa pettänyttä aviomiestään. Ja toisaalta Adamin oli vaikea antaa naiselleen anteeksi sitä, että tämä oli houkutellut hänet syntiin ja vetänyt heidän molempien päälle Jumalan vihan. Syystä siis mies ja nainen olivat katkeria toisilleen ja pelkäsivät rakkauden loppumista - sekä omansa että toisen. Maailman ensimmäinen aviokriisi oli valmis.
Adam ja hänen vaimonsa eivät tietenkään päässeet Jumalaansa pakoon, vaan joutuivat tämän puhutteluun. Huomatkaa, että Herra puhui ensin perheen päälle (vaikka vaimo olikin langennut ensin), sitten vaimolle, sitten käärmeelle, sitten taas vaimolle ja viimeksi vielä kerran miehelle (ABCBA). Keskellä Jumalan puhetta oli hänen ihmeellinen lupauksensa vaimon siemenestä, johon palaamme tuonnempana.
Herra esitti Adamille ankaran kysymyksen: "Oletko syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" (3:11). Sen sijaan että mies olisi tunnustanut heti tekonsa ja kantanut siitä vastauun, hän alkoikin syytellä vaimoaan ja Jumalaa: vaimo oli antanut hänelle hedelmän, ja Jumala oli antanut hänelle vääränlaisen vaimon. Adam koetti saada asiat näyttämään siltä kuin hän itse olisi uhri, ja kaikki muut olisivat kohdelleet häntä huutavan väärin! Passiivisuus muuttui nyt itsesäälissä rypeväksi uhrimentaliteetiksi.
---
Viitteet:
1 Edellisen kappaleen ajatukset Blocherilta, s.167
Rikostoveruus tuntui ensin sitovan Adamin ja hänen vaimonsa lujin sitein toisiinsa. Sitä kesti kuitenkin vain kiitävän hetken verran - sitten rikostoverit jo kääntyivätkin toisiaan vastaan. Kasvokkain oleminen merkitsikin yhtäkkiä taisteluasemaa, ei yhteyttä ja kumppanuutta. Ensimmäinen muutos parisuhteessa näkyi häpeänä ja salailuna. Ruumiissa ja sielussa oli nyt pimeitä puolia, joita ei haluttukaan paljastaa toiselle.
Mies ja nainen häpesivät itseään toinen toisensa edessä. Heitä hävetti ruumiinsa näkyvä muistutus siitä, etteivät he olleet riippumattomia toisesta sukupuolesta eikä heidän ollut hyvä olla yksin. Siksi he tekivät itselleen vyöverhot ja yrittivät sillä tavalla sitoa seksuaalisuutensa suurta voimaa. Syntiinlankeemuksesta lähtien ihminen onkin tarvinnut vaatteet päälleen voidakseen pitää tuon voiman kurissa edes jollakin tavalla. Ja silti seksuaalisuus pitää pilkkanaan ihmisen - etenkin miehen - teeskenneltyä pikku jumalisuutta.1
Mutta Adam ja hänen vaimonsa tunsivat pelkoa ja häpeää myös Jumalansa edessä. Herran huhuiluun mies vastasi: "Minä kuulin sinun askeleesi puutarhassa. Minua pelotti, koska olen alasti, ja siksi piilouduin" (3:10). Siihen asti oli Adamin päivän huippukohta ollut Jumalan vierailu paratiisissa. Nyt lämmin ystävyys oli muisto vain, ja mies juoksi Luojaansa pakoon. Tässä meillä on nyt silmiemme edessä Raamatun ensimmäinen pelkuri kaikessa surkeudessaan: äsken niin täydellinen ja rohkea Adam vapisee jossakin pusikossa uskaltamatta kohdata tekojensa seurauksia. Miten yksikään nainen voisi kunnioittaa tuollaista pelkuriraukkaa?
Vaikka lankeemus olikin naisen idea, tämä ei silti kyennyt olemaan syyttelemättä kutsumuksensa pettänyttä aviomiestään. Ja toisaalta Adamin oli vaikea antaa naiselleen anteeksi sitä, että tämä oli houkutellut hänet syntiin ja vetänyt heidän molempien päälle Jumalan vihan. Syystä siis mies ja nainen olivat katkeria toisilleen ja pelkäsivät rakkauden loppumista - sekä omansa että toisen. Maailman ensimmäinen aviokriisi oli valmis.
Adam ja hänen vaimonsa eivät tietenkään päässeet Jumalaansa pakoon, vaan joutuivat tämän puhutteluun. Huomatkaa, että Herra puhui ensin perheen päälle (vaikka vaimo olikin langennut ensin), sitten vaimolle, sitten käärmeelle, sitten taas vaimolle ja viimeksi vielä kerran miehelle (ABCBA). Keskellä Jumalan puhetta oli hänen ihmeellinen lupauksensa vaimon siemenestä, johon palaamme tuonnempana.
Herra esitti Adamille ankaran kysymyksen: "Oletko syönyt siitä puusta, josta minä kielsin sinua syömästä?" (3:11). Sen sijaan että mies olisi tunnustanut heti tekonsa ja kantanut siitä vastauun, hän alkoikin syytellä vaimoaan ja Jumalaa: vaimo oli antanut hänelle hedelmän, ja Jumala oli antanut hänelle vääränlaisen vaimon. Adam koetti saada asiat näyttämään siltä kuin hän itse olisi uhri, ja kaikki muut olisivat kohdelleet häntä huutavan väärin! Passiivisuus muuttui nyt itsesäälissä rypeväksi uhrimentaliteetiksi.
---
Viitteet:
1 Edellisen kappaleen ajatukset Blocherilta, s.167
