Safira ja hänen maatilansa
Kirjoittanut Mailis Janatuinen
Jerusalemin alkuseurakunnassa vallitsi spontaani yhteisomistus. Jeesuksen pikaista paluuta odotettiin hartaasti; siksi monet kristityt myivät omaisuutensa ja antoivat rahat yhteiseen kassaan. Myös Ananias-niminen mies ja hänen vaimonsa Safira möivät maatilansa. Heidän uskonsa ei kuitenkaan riittänyt vakuuttamaan heitä siitä, että Herra kyllä pitää omistaan huolen, olipa näillä rahaa tai ei. Toisaalta sisu ei antanut periksi myöntää toisten edessä uskon pienuutta. Siksi Safira ja hänen miehensä päättivät kätkeä osan rahoista pahan päivän varalle ja valehdella apostoleille, että seurakunta on saanut koko summan.
Alkuseurakunta ei pakottanut ketään luopumaan omaisuudestaan. Esimerkiksi Maria, Markuksen äiti, josta myöhemmin tulee puhe, ei sitä tehnyt. Ananias ja Safira olisivat aivan hyvin päässeet seurakunnan jäseniksi, vaikka eivät olisikaan luopuneet maatilastaan. Tai vaihtoehtoisesti he olisivat voineet sanoa apostoleille, että tahtoivat säilyttää osan rahoista itsellään pahan päivän varalle. Se ei olisi ollut mikään synti.
Synniksi asia sitä vastoin muuttui, kun nuo kaksi koettivat näyttää hurskaammilta kuin olivatkaan. Yhteistuumin he päättivät valehdella apostoleille maatilansa kauppahinnan. Seuraukset olivat kohtalokkaat. Pyhä Henki tahtoi osoittaa uskovien joukolle, ettei häntä voitu pettää. Pietari kutsui Safiran ja hänen miehensä tekoa Herran Hengen koettelemiseksi.
Kolmisen tuntia myöhemmin tuli Ananiaan vaimo sisään, tapahtuneesta mitään tietämättä. Pietari kysyi häneltä: ”Sano minulle, tähänkö hintaan te maatilan myitte?” ”Niin, juuri siihen hintaan”, vastasi nainen. Silloin Pietari sanoi: ”Kuinka te yksissä tuumin ryhdyitte koettelemaan Herran Henkeä? Kuuletko askelia oven takaa? Ne, jotka hautasivat miehesi, kantavat täältä myös sinut.” Siinä samassa nainen kaatui kuolleena Pietarin jalkoihin. Nuoret miehet tulivat sisään ja näkivät naisen kuolleen. He veivät hänet pois ja hautasivat hänet miehensä viereen. Kauhu valtasi koko seurakunnan ja kaikki, jotka tästä kuulivat (Apt.5:7-11).
Kukapa tietää, vaikka koko idea olisi ollut Safirasta lähtöisin. Ja vaikka suunnitelman takana olisikin ollut Ananias, ei vaimo olisi saanut siihen suostua. Hänen olisi päinvastoin pitänyt vakavasti varoittaa miestään ryhtymästä tuollaiseen epärehelliseen yritykseen. Olipa syy sitten kumman tahansa, Jumala langetti Safiralle täsmälleen saman tuomion kuin Ananiaallekin. Hän ei voinut paeta vastuutaan sen verukkeen taakse, että vaimon on toteltava perheen päätä. Jos siis naisella oli alkuseurakunnassa samat oikeudet kuin miehellä, niin myös vastuu oli sama. Molemmat olivat yhtä lailla tilivelvollisia Jumalan edessä.
Niin mekin olemme. Pyhän Hengen kiusaaminen on tänään yhtä vaarallista kuin alkuseurakunnan aikana. Mekin joudumme vastaamaan Jumalan edessä siitä, miten rahaa käsittelimme. Samoin siitä, yritimmekö esittää uskovien joukossa hurskaampaa kuin mitä itse asiassa olimmekaan...
Jerusalemin alkuseurakunnassa vallitsi spontaani yhteisomistus. Jeesuksen pikaista paluuta odotettiin hartaasti; siksi monet kristityt myivät omaisuutensa ja antoivat rahat yhteiseen kassaan. Myös Ananias-niminen mies ja hänen vaimonsa Safira möivät maatilansa. Heidän uskonsa ei kuitenkaan riittänyt vakuuttamaan heitä siitä, että Herra kyllä pitää omistaan huolen, olipa näillä rahaa tai ei. Toisaalta sisu ei antanut periksi myöntää toisten edessä uskon pienuutta. Siksi Safira ja hänen miehensä päättivät kätkeä osan rahoista pahan päivän varalle ja valehdella apostoleille, että seurakunta on saanut koko summan.
Alkuseurakunta ei pakottanut ketään luopumaan omaisuudestaan. Esimerkiksi Maria, Markuksen äiti, josta myöhemmin tulee puhe, ei sitä tehnyt. Ananias ja Safira olisivat aivan hyvin päässeet seurakunnan jäseniksi, vaikka eivät olisikaan luopuneet maatilastaan. Tai vaihtoehtoisesti he olisivat voineet sanoa apostoleille, että tahtoivat säilyttää osan rahoista itsellään pahan päivän varalle. Se ei olisi ollut mikään synti.
Synniksi asia sitä vastoin muuttui, kun nuo kaksi koettivat näyttää hurskaammilta kuin olivatkaan. Yhteistuumin he päättivät valehdella apostoleille maatilansa kauppahinnan. Seuraukset olivat kohtalokkaat. Pyhä Henki tahtoi osoittaa uskovien joukolle, ettei häntä voitu pettää. Pietari kutsui Safiran ja hänen miehensä tekoa Herran Hengen koettelemiseksi.
Kolmisen tuntia myöhemmin tuli Ananiaan vaimo sisään, tapahtuneesta mitään tietämättä. Pietari kysyi häneltä: ”Sano minulle, tähänkö hintaan te maatilan myitte?” ”Niin, juuri siihen hintaan”, vastasi nainen. Silloin Pietari sanoi: ”Kuinka te yksissä tuumin ryhdyitte koettelemaan Herran Henkeä? Kuuletko askelia oven takaa? Ne, jotka hautasivat miehesi, kantavat täältä myös sinut.” Siinä samassa nainen kaatui kuolleena Pietarin jalkoihin. Nuoret miehet tulivat sisään ja näkivät naisen kuolleen. He veivät hänet pois ja hautasivat hänet miehensä viereen. Kauhu valtasi koko seurakunnan ja kaikki, jotka tästä kuulivat (Apt.5:7-11).
Kukapa tietää, vaikka koko idea olisi ollut Safirasta lähtöisin. Ja vaikka suunnitelman takana olisikin ollut Ananias, ei vaimo olisi saanut siihen suostua. Hänen olisi päinvastoin pitänyt vakavasti varoittaa miestään ryhtymästä tuollaiseen epärehelliseen yritykseen. Olipa syy sitten kumman tahansa, Jumala langetti Safiralle täsmälleen saman tuomion kuin Ananiaallekin. Hän ei voinut paeta vastuutaan sen verukkeen taakse, että vaimon on toteltava perheen päätä. Jos siis naisella oli alkuseurakunnassa samat oikeudet kuin miehellä, niin myös vastuu oli sama. Molemmat olivat yhtä lailla tilivelvollisia Jumalan edessä.
Niin mekin olemme. Pyhän Hengen kiusaaminen on tänään yhtä vaarallista kuin alkuseurakunnan aikana. Mekin joudumme vastaamaan Jumalan edessä siitä, miten rahaa käsittelimme. Samoin siitä, yritimmekö esittää uskovien joukossa hurskaampaa kuin mitä itse asiassa olimmekaan...
