Lupaus käärmeen pään polkijasta
Kirjoittanut Mailis Janatuinen
Herra luki syntiinlankeemuksen jälkeen käärmeelle "madon luvun" eli tuomion ja kirouksen sanat: "Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi. Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän" (3:14-15*).
Näin Herra paljasti Adamille ja tämän vaimolle, että hänellä oli ikuisuudesta asti ollut varasuunnitelma heidän pelastamisekseen. Se, mikä oli kirousta käärmeelle, olikin ihmeellinen armon lupaus ihmiskunnalle: vaimon siemenestä (ei miehen) syntyy kerran Vapahtaja, joka polkee rikki käärmeen eli Saatanan pään. Siinä taistelussa käärme pääsee kuitenkin iskemään Vapahtajan kantapäähän kuolettavan myrkkynsä.
Jumalan lupauksen kuullessaan Adam ja hänen vaimonsa tulivat uskoon. He ymmärsivät, että Herra rakasti yhä heitä ja halusi heille pelkkää hyvää. Oli ihan eri asia lähteä paratiisista Jumalan lupaus turvanaan kuin ilman sitä.
Mutta vielä piti Adamin kuulla, millä tavalla hänen syntinsä seuraukset hänet itsensä tavoittaisivat: "Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät. Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta, mutta sen kasveista joudut ottamaan ravintosi. Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat" (3:17-19).
Valitessaan naisen sanat Jumalan sanojen sijasta mies veti itsensä ja koko maailman päälle kirouksen. Sana "kirous" esiintyy nyt Raamatussa toista kertaa. (Ensimmäisen kerran se kohdistui käärmeeseen.) Kuten siunaus tarkoittaa jälkeläisten, paikan ja levon saamista, niin sen vastakohta kirous tarkoittaa sitä, ettei jälkeläisiä synny, maa ei kasva, oma paikka menetetään eikä lepoa löydy. Perheen elättäminen muuttuu raskaaksi raadannaksi, joka vie mieheltä kaikki voimat. Vaivatta kasvavat enää vain ohdakkeet ja orjantappurat, ja ne repivätkin sitten pellolla raatavan (tai näyttöpäätteen edessä istuvan) mies-paran verille.
Luomakunta kärsii yhdessä ihmiskunnan kanssa. Synnin tulee myös luonnon hätä yhä suuremmaksi. Orjantappurat ja ohdakkeet valtaavat yhä enemmän tilaa. Luomakunnan herrasta tulee lopulta petomaisuudessaan sen Saatana. Vanha maailma tuhoutuu ihmisen synnin ja Jumalan kirouksen alle, mutta juuri noiden synnytystuskien kautta syntyy uusi luomakunta lunastetun ihmiskunnan uudeksi paratiisiksi.1
---
Viitteet:
1 Edellisissä kappaleissa ajatuksia Sauerilta, 65-66 ja 82
Herra luki syntiinlankeemuksen jälkeen käärmeelle "madon luvun" eli tuomion ja kirouksen sanat: "Koska tämän teit, kirottu ole sinä kaikkien karjaeläinten ja kaikkien metsän eläinten joukossa. Vatsallasi sinun pitää käymän ja tomua syömän koko elinaikasi. Ja minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän" (3:14-15*).
Näin Herra paljasti Adamille ja tämän vaimolle, että hänellä oli ikuisuudesta asti ollut varasuunnitelma heidän pelastamisekseen. Se, mikä oli kirousta käärmeelle, olikin ihmeellinen armon lupaus ihmiskunnalle: vaimon siemenestä (ei miehen) syntyy kerran Vapahtaja, joka polkee rikki käärmeen eli Saatanan pään. Siinä taistelussa käärme pääsee kuitenkin iskemään Vapahtajan kantapäähän kuolettavan myrkkynsä.
Jumalan lupauksen kuullessaan Adam ja hänen vaimonsa tulivat uskoon. He ymmärsivät, että Herra rakasti yhä heitä ja halusi heille pelkkää hyvää. Oli ihan eri asia lähteä paratiisista Jumalan lupaus turvanaan kuin ilman sitä.
Mutta vielä piti Adamin kuulla, millä tavalla hänen syntinsä seuraukset hänet itsensä tavoittaisivat: "Koska teit niin kuin vaimosi sanoi ja söit puusta, josta minä kielsin sinua syömästä, niin olkoon maa sinun takiasi kirottu. Kovalla työllä sinun on hankittava siitä elantosi niin kauan kuin elät. Maa kasvaa sinulle orjantappuraa ja ohdaketta, mutta sen kasveista joudut ottamaan ravintosi. Otsa hiessä sinun on hankittava leipäsi, kunnes tulet maaksi jälleen, sillä siitä sinut on otettu. Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat" (3:17-19).
Valitessaan naisen sanat Jumalan sanojen sijasta mies veti itsensä ja koko maailman päälle kirouksen. Sana "kirous" esiintyy nyt Raamatussa toista kertaa. (Ensimmäisen kerran se kohdistui käärmeeseen.) Kuten siunaus tarkoittaa jälkeläisten, paikan ja levon saamista, niin sen vastakohta kirous tarkoittaa sitä, ettei jälkeläisiä synny, maa ei kasva, oma paikka menetetään eikä lepoa löydy. Perheen elättäminen muuttuu raskaaksi raadannaksi, joka vie mieheltä kaikki voimat. Vaivatta kasvavat enää vain ohdakkeet ja orjantappurat, ja ne repivätkin sitten pellolla raatavan (tai näyttöpäätteen edessä istuvan) mies-paran verille.
Luomakunta kärsii yhdessä ihmiskunnan kanssa. Synnin tulee myös luonnon hätä yhä suuremmaksi. Orjantappurat ja ohdakkeet valtaavat yhä enemmän tilaa. Luomakunnan herrasta tulee lopulta petomaisuudessaan sen Saatana. Vanha maailma tuhoutuu ihmisen synnin ja Jumalan kirouksen alle, mutta juuri noiden synnytystuskien kautta syntyy uusi luomakunta lunastetun ihmiskunnan uudeksi paratiisiksi.1
---
Viitteet:
1 Edellisissä kappaleissa ajatuksia Sauerilta, 65-66 ja 82
