Miksi pää piti peittää?
Kirjoittanut Mailis Janatuinen
Naisten profetoimiselle Paavali asettaa vain yhden ehdon: heidän on tehtävä se pää peitettynä (1.Kor.11:1-16). Miehet puhuivat pää paljaana, mutta naiset peittivät päänsä. Tämän tavan oli määrä osoittaa, että mies on seurakunnan johtaja ja nainen hyväksyy alamaisuus-periaatteen. Tapa oli saatu juutalaisilta ja siihen liittyi myös kulttuurin määräämiä piirteitä. Naimisissa olevan naisen hiusten näkeminen oli näet juutalaisille samanlainen pahennus kuin se on hurskaalle muslimille vielä tänäkin päivänä. Toiseen maailmansotaan asti pitivät esimerkiksi Puolassa jumaliset juutalaisrouvat päässään peruukkia. Naimattomia naisia ei huivisääntö koskenut.
Oikeastaan jakeessa 1.Kor.11:10 sanotaan, että naisella on oltava päässään eksousia, "auktoriteetti". Sana on käännetty "vallanalaisuuden merkiksi" tai "naisen arvon merkiksi" - miksei sitä voitaisi kutsua myös "naisen siviilisäädyn merkiksi". Huntu oli nimittäin merkkinä siitä, että tietty nainen oli naimisissa ja kuului siis jollekulle miehelle (oli "miehen kunnia", vrt. jae 7). Jollakin tavalla joka kulttuurissa on ilmaistava, onko nainen naimisissa vai naimaton. Meidän kulttuurissamme ei huivi enää osoita naisen siviilisäätyä, sen osoittaa vihkisormus.
Tärkeää on huomata, miten Paavali perustelee pään peittämisen. Päähineestä ja pitkästä tukasta puhuessaan hän näet päätyy sanomaan: "Päättäkää itse - mutta meillä ei ole sellaista tapaa..." (1.Kor.11:13,16). Tässä on siis kysymys "tavasta". Kefalee-struktuuri vahvistetaan, mutta sen merkistä ei tehdä kaikkia aikoja ja kaikkia paikkoja koskevaa sääntöä. Kirjeen lukijoille jää tietty liikkumisvapaus ja oikeus tehdä itse oma ratkaisunsa. Asia, jota pään peittäminen symbolisoi, onkin tärkeä. Kristilliselle kirkolle jää kuitenkin oikeus noudattaa tässä kohden muitakin tapoja. Monessa maassa naiset peittävät yhä päänsä jumalanpalveluksen aikana.
Naisten profetoimiselle Paavali asettaa vain yhden ehdon: heidän on tehtävä se pää peitettynä (1.Kor.11:1-16). Miehet puhuivat pää paljaana, mutta naiset peittivät päänsä. Tämän tavan oli määrä osoittaa, että mies on seurakunnan johtaja ja nainen hyväksyy alamaisuus-periaatteen. Tapa oli saatu juutalaisilta ja siihen liittyi myös kulttuurin määräämiä piirteitä. Naimisissa olevan naisen hiusten näkeminen oli näet juutalaisille samanlainen pahennus kuin se on hurskaalle muslimille vielä tänäkin päivänä. Toiseen maailmansotaan asti pitivät esimerkiksi Puolassa jumaliset juutalaisrouvat päässään peruukkia. Naimattomia naisia ei huivisääntö koskenut.
Oikeastaan jakeessa 1.Kor.11:10 sanotaan, että naisella on oltava päässään eksousia, "auktoriteetti". Sana on käännetty "vallanalaisuuden merkiksi" tai "naisen arvon merkiksi" - miksei sitä voitaisi kutsua myös "naisen siviilisäädyn merkiksi". Huntu oli nimittäin merkkinä siitä, että tietty nainen oli naimisissa ja kuului siis jollekulle miehelle (oli "miehen kunnia", vrt. jae 7). Jollakin tavalla joka kulttuurissa on ilmaistava, onko nainen naimisissa vai naimaton. Meidän kulttuurissamme ei huivi enää osoita naisen siviilisäätyä, sen osoittaa vihkisormus.
Tärkeää on huomata, miten Paavali perustelee pään peittämisen. Päähineestä ja pitkästä tukasta puhuessaan hän näet päätyy sanomaan: "Päättäkää itse - mutta meillä ei ole sellaista tapaa..." (1.Kor.11:13,16). Tässä on siis kysymys "tavasta". Kefalee-struktuuri vahvistetaan, mutta sen merkistä ei tehdä kaikkia aikoja ja kaikkia paikkoja koskevaa sääntöä. Kirjeen lukijoille jää tietty liikkumisvapaus ja oikeus tehdä itse oma ratkaisunsa. Asia, jota pään peittäminen symbolisoi, onkin tärkeä. Kristilliselle kirkolle jää kuitenkin oikeus noudattaa tässä kohden muitakin tapoja. Monessa maassa naiset peittävät yhä päänsä jumalanpalveluksen aikana.
