Priscilla – UT:n naisteologi
Kirjoittanut Mailis Janatuinen
Priscilla - UT:n naisteologi ja Priscilla-yhdistyksen "suojeluspyhimys"
Ote Mailis Janatuisen kirjasta Nainen ja hänen miehensä, toinen painos, luku: Paavali naisten asialla. (Perussanoma, e-posti: [email protected])
Priscillan tausta
Paavalin rakkaimpiin uskonsisariin ja työtovereihin kuului juutalaisnainen nimeltä Priscilla. Hänet apostoli kohtasi ensimmäisen kerran syksyllä 50 jKr. ja pysyi hänen ystävänään elämänsä loppuun asti. Priscilla ei ollutkaan kuka tahansa tytönhupakko, sillä jopa kirkkoisä Tertullianus kutsui häntä "pyhäksi Priscaksi, joka saarnasi evankeliumia".
Priscillan mies Aquila oli alun perin kotoisin Pontoksesta, Mustan meren rannikolta. Meille ei kerrota, missä vaiheessa hän kääntyi kristityiksi, mutta mahdollisesti se tapahtui jo kotiseudulla. Pontoslaisiakin oli näet niiden pyhiinvaeltajien joukossa, jotka ensimmäisenä helluntaina kuulivat apostolien julistavan ilosanomaa kukin omalla kielellään (Apt.2:9). Vuosi oli silloin noin 30 jKr. Myös Pietarin kirjeen alkutervehdyksestä näemme, että Pontoksessa oli elävä seurakunta jo apostolisena aikana (1.Piet.1:1).
Jossakin vaiheessa Aquila oli muuttanut Mustan meren rannikolta Roomaan, joka varmaan tarjosi hänelle paremmat työmahdollisuudet kuin provinsiaalinen Pontos. Maailman pääkaupungissa hän kohtasi Priscan, joka hänkin oli jo ilmeisesti ehtinyt kääntyä kristityksi. Milloin kristinusko saapui Roomaan, siitä ei nimittäin ole varmaa tietoa, mutta jotkut arvelevat sen tapahtuneen pian ensimmäisen helluntain jälkeen. Joka tapauksessa voimme olettaa Aquilan ja Priscan kohdanneen toisensa Rooman seurakunnassa ja avioiduttuaan toimineen aktiivisesti sen hyväksi.
Uusi testamentti niputtaa Priscillan ja Aquilan nimet aina yhteen, mutta ei koskaan mainitse heidän perhekuntaansa. Kuusi kertaa pariskunnan nimi esiintyy Uudessa testamentissa, joista neljässä tapauksessa vaimon nimi ensin. Paavali kutsuu Aquilan vaimoa Priscaksi, Luukas pitemmällä muodolla Priscillaksi (Apt.18:2, 18, 26; Room.16:3; 1.Kor.16:19 ja 2.Tim.4:19).
Vaikuttaa siltä kuin pariskunnalla ei olisi ollut lapsia. Myös se seikka, että Priscilla oli opetellut miehensä käsityöammatin ja pystyi liikkumaan tämän kanssa maasta toiseen, tuntuisi viittaavan samaan suuntaan. Lapsettomuuden surusta huolimatta avioliitto oli ilmeisesti kuitenkin onnellinen ja tasapainoinen. Miehellä ja vaimolla oli yhteinen ammatti, yhteinen usko ja yhteisiä vastuutehtäviä seurakunnassa. Myös vaimo pystyi käyttämään aikaansa ja energiaansa Jumalan valtakunnan työhön, koska hänen kätensä eivät olleet kotitöissä kiinni.
Aquilas ja Priscilla olivat joka tapauksessa kristittyjä saapuessaan Korinttiin vuonna 49 jKr. Tuona vuonna oli Roomassa tapahtunut katastrofi: keisari Claudius oli suuttunut juutalaisiin ja karkottanut heidät pois pääkaupungista. Tämän tapauksen mainitsee myös roomalainen historioitsija Svetonius kertoessaan Claudiuksen hallitusajasta (25.4): "Hän karkotti juutalaiset Roomasta, koska nämä kapinoivat jatkuvasti Chrestuksen aloitteesta". Mahdollisesti Svetonius oli siinä luulossa, että Chrestus (Kristus?) eli tuolloin Roomassa ja aiheutti jatkuvia rettelöitä juutalaisten välille.
Kohtaaminen Korintissa
Aquila ja Prisca lähtivät siis pakon edessä pois kotoaan ja asettuivat asumaan Kreikan suureen satamakaupunkiin Korinttiin. Varmaan Priscillan oli vaikea jättää kotinsa ja kontunsa ja lähteä pakolaiseksi uuteen maahan. Korintissa ei vielä tuohon aikaan ollut seurakuntaakaan, mikä tuntui suurena puutoksena kristityn pariskunnan elämässä. Mutta jo vuoden sisällä karkotuksesta Aquila ja Prisca kohtasivat yllättäen maanmiehensä Paavalin, joka oli ehtinyt toisella lähetysmatkallaan Korinttiin asti. Ilo uusien uskonystävien löytymisestä oli varmaan molemminpuolinen, etenkin kun ammattikin heillä oli sama.
Paavali lähti sitten Ateenasta ja meni Korinttiin. Siellä hän tapasi Aquilan, Pontoksesta olevan juutalaisen, ja tämän vaimon Priscillan. He olivat äskettäin tulleet Italiasta, koska Claudius oli karkottanut Roomasta kaikki juutalaiset. Paavali meni heidän luokseen ja jäi työskentelemään heidän kanssaan, sillä heillä oli yhteinen ammatti; he olivat teltantekijöitä (Apt.18:1-3).
Priscilla miehineen kutsui ystävällisesti Paavalin asumaan kotiinsa. Apostoli vaikutti ulkonaiselta olemukseltaan pikemminkin heikolta ja sairaalloiselta kuin korkeasti oppineelta ja puhetaitoiselta mieheltä. Tullessaan Korinttiin hän oli vakaasti päättänyt, ettei aio saarnata siellä mitään muuta kuin ristiinnaulittua Kristusta (1.Kor.2:1-). Pian kaupungissa syntyi kuitenkin suuri herätys. Useita sataman ilotyttöjä tuli uskoon, samoin muita alempien yhteiskuntaluokkien jäseniä (1.Kor.1:26). Myös synagoga joutui käymistilaan, kun kokonaista kaksi sen esimiehistä kääntyi kristityiksi: ensin Crispus, sitten Sostenes (Apt.18:8 ja 17).
Paavali viipyi Korintin suurkaupungissa puolitoista vuotta. Päivällä hän teki evankelioimistyötä, mutta yön synkkinä hetkinä hän hankki jokapäiväistä leipäänsä ompelemalla telttoja yhdessä isäntäväkensä kanssa. Materiaali oli muuten kilikialaista vuohenkarvakangasta, Paavalin syntymäkaupungin Tarson tuotetta.
Paavalista Priscilla sai itselleen ystävän, paimenen, hengellisen isän ja teologian opettajan. Ompelutyön ohessa noilla kolmella oli hyvää aikaa keskustella Raamatun tulkinnasta ja kristillisestä dogmatiikasta. Tämä teologinen seminaari jatkuikin sitten kokonaista puolitoista vuotta. Apostoli ei suinkaan karkottanut vaimoa pois kuuloetäisyydeltä aloittaessaan yömyöhällä "dogmatiikan oppituntinsa". Ei, Prisca sai opiskella "koko kurssin", ja hänestä tulikin sitten vähintään yhtä innokas evankelista ja pätevä teologi kuin miehestäänkin.
Priscillakin opettaa dogmatiikkaa
Kun apostoli erään mellakan jälkeen päätti jatkaa matkaansa kohti Vähää Aasiaa, liittyi ystäväpariskunta hänen matkaseurueeseensa. Tässä vaiheessa vaimon nimi esiintyykin Luukkaan historiikissa jo ennen miehen nimeä. Niin oli rakkaiksi ystäviksi tultu, ettei millään olisi raaskittu erota. Efesossa eron hetki kuitenkin koitti, kun Paavali jatkoi matkaansa Jerusalemiin luvaten tulla pian takaisin. Varsinaista seurakuntaa ei Efesossa vielä ollut, oli vain muutama hajanainen opetuslapsi, joille kristinuskon perusasiatkaan eivät olleet kunnolla selvinneet (Apt.18:18-19:7).
Noihin aikoihin Efesoon ilmestyi kuuluisa juutalaiskristitty evankelista nimeltä Apollos. Hän oli loistava puhuja ja suorastaan hehkui pyhää intoa julistaessaan Jeesusta kaupungin synagogassa. Priscilla ja hänen miehensä istuivat kuuntelemassa Apolloksen saarnaa ja tajusivat kauhukseen, ettei mies tuntenut ollenkaan kristillistä kastetta. Hänelle kaste oli vain samanlainen parannuksen teon merkki kuin Johannes Kastajalle aikoinaan.
Kristitty pariskunta avasi ovensa ja sydämensä Apollokselle kuten oli avannut ne Paavalillekin. Luukas kertoo kauniisti, että "Priscilla ja Aquila ottivat Apolloksen huostaansa ja perehdyttivät hänet tarkemmin Jumalan tiehen" (Apt.19:25). He selittivät kiertävälle saarnamiehelle, että Johannes kastoi pelkällä vedellä ne, jotka olivat tunnustaneet syntinsä. Jeesuksen nimessä suoritettu vesikaste antaa sen sijaan kastettavalle paljon enemmän: se antaa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen. Tämähän on ollut kristillinen kasteoppi helluntaista lähtien.
"Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen" (Apt.2:38).
Paavalin dogmatiikan opetus ei ollut mennyt hukkaan Priscillan kohdalla. Seurakunnan vanhinta tai paimenta hänestä ei koskaan tehty, mutta systemaattinen teologi hänestä oli jo tullut. Naiset eivät yleensä ole yhtä kiinnostuneita dogmatiikasta kuin miehet. Sielunhoito yms on paljon lähempänä meidän sydäntämme. Mutta joka sukupolvessa on aina muutama sellainenkin nainen, joille dogmatiikka on sydämen asia. Priscilla oli yksi heistä.
Priscilla siis opetti Apollokselle oikeaa kasteoppia siinä missä miehensäkin. Raamatusta ei saa tukea se väite, etteivät naiset olisi muka toimineet missään opetustehtävissä alkukirkon aikoina, tai etteivät he ainakaan olisi opettaneet miehiä. Priscilla opetti Apollosta - hänen nimensä mainitaan jopa ennen aviomiehen nimeä opetustilanteen yhteydessä. Eikä tässä suinkaan ollut kysymys vain jotain pienestä sivuasiasta, vaan kasteopista, joka on yksi kristinuskon tärkeimmistä dogmeista.
Itse ajattelen hiljaisessa mielessäni, että Priscillan vaikutus Apollokseen saattoi olla jopa ratkaiseva. Usein suurten saarnamiesten ja teologien on perin vaikeaa ottaa vastaan opetusta ja kritiikkiä toinen toisiltaan, mutta - kas kummaa - naisen suusta he saattavat kuunnella samat asiat suuttumatta. Oli miten oli, Apollos muutti mieltään kasteopista ja hänestä tuli voimallinen kristinuskon puolestapuhuja loppuiäkseen.
Kotikokous seurakuntana
Paavali tapasi ystäväpariskunnan jälleen vuoden kuluttua kolmannella lähetysmatkallaan. Tällä kertaa hän viipyikin Efesossa melkein kolme vuotta. Jonkin aikaa saatiin ensin kokoontua kaupungin synagogassa. Kun sen ovi sitten sulkeutui kristityiltä, vuokrattiin Tyrannoksen koulu kokouspaikaksi, jossa Paavali piti julkisia esitelmätilaisuuksia (Apt.19:8-9). Lisäksi apostoli kulki kristittyjen kodeissa kokouksia pitämässä ja heitä "monin kyynelin" neuvomassa (Apt.20:18-20).
Sanoma Jeesuksesta levisi noiden vuosien aikana koko Vähään Aasiaan. Esimerkiksi Laodikeaan ja Kolossaan syntyi molempiin seurakunta, vaikka Paavali ei ollut koskaan noita kaupunkeja nähnytkään. Hänen työtoverinsa toimivat seurakuntien perustajina.
Priscilla seurasi taas vierestä Paavalin opetusta ja elämää. Hän näki, millainen sydämen asia apostolille oli, että koko maailma saisi kuulla evankeliumin. Miten kärsivällisesti Paavali kestikään koettelemuksia, ja miten tarkkaan hän pitikään huolta siitä, että raha-asiat tulivat avoimesti ja rehellisesti hoidetuiksi! Niinpä telttojen ompelu jatkoi kuten ennenkin - kaiken muun kiireen keskellä (Apt.20:33-35).
Efesosta Paavali lähetti kirjeen Korintin seurakunnalle, jossa hän oli aikaisemmin työskennellyt Aquilan ja Priscillan kanssa. Menossa oli ilmeisesti vuosi 54 jKr. Kuten tavallisesti, kirjeen loppuosa sisälsi omia ja toisten terveisiä:
"Aasian maakunnan seurakunnat lähettävät teille terveisensä. Myös Aquila ja Prisca ja heidän kodissaan kokoontuva seurakunta lähettävät teille paljon terveisiä Herran nimeen" (1.Kor.16:19).
Näemme nyt, millä tavalla Priscilla osallistui Efeson evankelioimiseen. Ensimmäistä kertaa Uusi testamentti kutsuu tässä kotikokousta seurakunnaksi. Lapseton pariskunta oli antanut paitsi elämänsä myös kotinsa Jumalan käyttöön. Heidän olohuoneestaan oli tullut kirkkosali, ja varmaan he molemmat toimivat siinä julistustehtävissä. Luomiskertomuksen ilmausta käyttääksemme Priscilla oli miehelleen "sopiva apu" seurakunnan työssä. Lapsettomuuden suru oli muuttunut hänen armolahjakseen.
Uusi testamentti tuntee muitakin aviopareja ja jopa itsellisiä naisia, joiden koti toimi kirkkosalina. Jerusalemin Mariaan ja Filipin Lyydiaan olemme jo tutustuneet. Sen lisäksi tulevat Filemon ja Apfia Kolossassa ja Nymfa Laodikeassa (Filemon 1-2; Kol.4:15).
Efesossa Paavalille tapahtui jotain kauheaa - mitä, sitä ei Luukas meille paljasta. Apostoli itse kertoo joutuneensa taistelemaan petojen kanssa (1.Kor.15:32) ja olleensa jo epätoivoinen hengestäänkin (2.Kor.1:8-9). Ilmeisesti Paavali joutui vankilaan, koskapa hän pian tämän jälkeen lähetti terveisiä vankitovereilleen (Room.16:7). Tuossa tilanteessa Aquila ja Priscilla riensivät apuun ja pelastivat apostolin kuoleman vaarasta oman henkensä kaupalla.
Kaikki tiet vievät Roomaan
Viimeksi mainittu seikka käy ilmi Roomalaiskirjeestä, jonka Paavali kirjoitti muutama kuukausi Efesosta lähtönsä jälkeen (v.57). Kirjeen loppuun hän liitti lämpimät terveiset kaikille tutuilleen, kuten jo Foiben ja Rufuksen äidin kohdalla totesimme. Lista alkoi - yllätys yllätys - Priscalla ja Aquilalla, jotka tällä välin olivat ehtineet muuttaa Efesosta takaisin Roomaan. (Juutalaisten karkotus oli peruutettu keisari Claudiuksen kuoltua v. 54.)
Tervehtikää Priscaa ja Aquilaa, työtovereitani Jeesuksen Kristuksen palveluksessa. He ovat panneet henkensä alttiiksi minun takiani, ja heitä kiittävät minun lisäkseni myös kaikki pakanuudesta kääntyneiden seurakunnat. Sanokaa terveisiä myös heidän kodissaan kokoontuvalle seurakunnalle (Room.16:3-5a).
Pääsemme muutaman lyhyen rivin avulla selville monesta asiasta: ensinnäkin siitä, että Priscillan ja Aquilan koti toimi seurakunnan kokouspaikkana Roomassakin. Terveisistä käy ilmi, että koko senaikainen kristillinen kirkko tunsi Aquilan ja Priscillan ja piti heitä molempia suuressa arvossa. Pakanaseurakunnat olivat kiitollisia heidän panoksestaan maailman evankelioimisessa, mutta myös siitä, että Paavali yleensä oli vielä elävien kirjoissa. Ettei apostolille ollut käynyt kalpaten Efesossa, hänen oli kiittäminen ystäväpariskuntaansa.
Vuonna 57 alkoi Paavalin "vankilakierre". Ensiksi hän joutui istumaan Israelissa pari kolme vuotta. Vedottuaan keisariin hän lopulta pääsi Roomaan, tosin kahlehdittuna. Luukas kertoo, miten Rooman kristityt tulivat vankikuljetusta vastaan Forum Appiin ja Tres Tabernaen pikkukaupunkeihin saakka. Välimatkaa pääkaupungista laskettuna kertyi 50-60 kilometriä - ei mikään vähäpätöinen reissu edestakaisin jalkapatikassa kuljettavaksi. Näen sieluni silmillä Priscillan taivaltamassa tuossa joukossa, ehkä suorastaan vastaanottokomitean kärjessä, sydän täynnä iloa Paavalin tapaamisesta, ja samalla surua siitä, että rakkaan ystävän oli tultava Roomaan kahleita jaloissaan laahaten.
Seuraavan kahden vuoden aikana Paavali ei päässyt maailman luo, mutta maailma tuli hänen luokseen. Rooman vankisellissä kävi vieraita tungokseen asti. Vapautumisensa jälkeen apostoli teki vielä yhden matkan Vähään Aasiaan. Rooman palon jälkeen 60-luvun puolivälissä alkoi kuitenkin suurisuuntainen kristittyjen vaino. Paavali pidätettiin taas ja teljettiin roomalaiseen tyrmään.
Viimeinen tervehdys
Tässä tilanteessa Paavali kirjoitti viimeisen kirjeensä, joka on osoitettu Timoteukselle Efesoon. Terveisiä saivat myös Prisca ja hänen miehensä, jotka olivat sillä hetkellä samassa kaupungissa kuin hän. Kirjeessään Paavali kuvasi äskeistä oikeudenkäyntiä vähän surumielisin äänenpainoin:
Kun ensimmäisen kerran puolustauduin oikeudessa, ei kukaan tullut avukseni, vaan kaikki jättivät minut yksin. Älköön sitä heille viaksi luettako (2.Tim.4:16*).
Emme tiedä, olivatko Aquila ja hänen vaimonsakin ehkä olleet Roomassa oikeudenkäynnin aikana. Pakenivatko hekin päätä pahkaa Kreikkaan tai Aasiaan tajutessaan, mikä kohtalo heitä Neron kynsissä odottaisi: kuolema areenalla villipetojen hampaissa tai vaihtoehtoisesti palaminen elävänä soihtuna keisarin puutarhassa. Todennäköisempää kuitenkin on, että ystäväpariskunta oli mennyt Paavalin pyynnöstä jo aikaisemmin Timoteuksen avuksi.
Joka tapauksessa apostoli virui kirjettä kirjoittaessaan roomalaisessa vankityrmässä kuolemantuomio silmiensä edessä. Hän ei tiennyt, näkisikö enää koskaan täällä maan päällä ystäviään, jonka oli tuntenut jo puolitoista vuosikymmentä. Ehkä Timoteuskirjeen terveiset jäivätkin hänen viimeiseksi viestikseen heille: "Sano terveisiä Priscalle ja Aquilalle..." (2.Tim:4:19). Muut eivät tällä kertaa saakaan henkilökohtaista tervehdystä paitsi nämä kaksi ja Onesiforoksen perhe. Taas kerran Prisca on päässyt listan kärkeen, ykkössijalle.
Vanhan legendan mukaan myös Priscilla ja hänen miehensä kärsivät marttyyrikuoleman Neron vainoissa. (Valittujen Palojen kirjasta Kuka kukin on Raamatussa löytyy 1000-luvulta peräisin oleva kuva, joka esittää heidän teloitustaan.) Ehkä tuohon legendaan ei voi luottaa. Oli miten oli, lopulta tuli joka tapauksessa sekin päivä, että Priscillan edessä oli enää yksi ainoa muutto - se viimeinen. Siihen loppui laukkujen pakkaaminen ja maailman kiertäminen. Alkukirkon rohkea naisteologi oli päässyt oikeaan isänmaahansa ja sai vastaanottaa Vapahtajansa kädestä elämän kruunun.
Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn.
Jumalani, sinun apuusi minä luotan.
Enhän luota turhaan?
Ei kukaan, joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi.
Priscilla - UT:n naisteologi ja Priscilla-yhdistyksen "suojeluspyhimys"
Ote Mailis Janatuisen kirjasta Nainen ja hänen miehensä, toinen painos, luku: Paavali naisten asialla. (Perussanoma, e-posti: [email protected])
Priscillan tausta
Paavalin rakkaimpiin uskonsisariin ja työtovereihin kuului juutalaisnainen nimeltä Priscilla. Hänet apostoli kohtasi ensimmäisen kerran syksyllä 50 jKr. ja pysyi hänen ystävänään elämänsä loppuun asti. Priscilla ei ollutkaan kuka tahansa tytönhupakko, sillä jopa kirkkoisä Tertullianus kutsui häntä "pyhäksi Priscaksi, joka saarnasi evankeliumia".
Priscillan mies Aquila oli alun perin kotoisin Pontoksesta, Mustan meren rannikolta. Meille ei kerrota, missä vaiheessa hän kääntyi kristityiksi, mutta mahdollisesti se tapahtui jo kotiseudulla. Pontoslaisiakin oli näet niiden pyhiinvaeltajien joukossa, jotka ensimmäisenä helluntaina kuulivat apostolien julistavan ilosanomaa kukin omalla kielellään (Apt.2:9). Vuosi oli silloin noin 30 jKr. Myös Pietarin kirjeen alkutervehdyksestä näemme, että Pontoksessa oli elävä seurakunta jo apostolisena aikana (1.Piet.1:1).
Jossakin vaiheessa Aquila oli muuttanut Mustan meren rannikolta Roomaan, joka varmaan tarjosi hänelle paremmat työmahdollisuudet kuin provinsiaalinen Pontos. Maailman pääkaupungissa hän kohtasi Priscan, joka hänkin oli jo ilmeisesti ehtinyt kääntyä kristityksi. Milloin kristinusko saapui Roomaan, siitä ei nimittäin ole varmaa tietoa, mutta jotkut arvelevat sen tapahtuneen pian ensimmäisen helluntain jälkeen. Joka tapauksessa voimme olettaa Aquilan ja Priscan kohdanneen toisensa Rooman seurakunnassa ja avioiduttuaan toimineen aktiivisesti sen hyväksi.
Uusi testamentti niputtaa Priscillan ja Aquilan nimet aina yhteen, mutta ei koskaan mainitse heidän perhekuntaansa. Kuusi kertaa pariskunnan nimi esiintyy Uudessa testamentissa, joista neljässä tapauksessa vaimon nimi ensin. Paavali kutsuu Aquilan vaimoa Priscaksi, Luukas pitemmällä muodolla Priscillaksi (Apt.18:2, 18, 26; Room.16:3; 1.Kor.16:19 ja 2.Tim.4:19).
Vaikuttaa siltä kuin pariskunnalla ei olisi ollut lapsia. Myös se seikka, että Priscilla oli opetellut miehensä käsityöammatin ja pystyi liikkumaan tämän kanssa maasta toiseen, tuntuisi viittaavan samaan suuntaan. Lapsettomuuden surusta huolimatta avioliitto oli ilmeisesti kuitenkin onnellinen ja tasapainoinen. Miehellä ja vaimolla oli yhteinen ammatti, yhteinen usko ja yhteisiä vastuutehtäviä seurakunnassa. Myös vaimo pystyi käyttämään aikaansa ja energiaansa Jumalan valtakunnan työhön, koska hänen kätensä eivät olleet kotitöissä kiinni.
Aquilas ja Priscilla olivat joka tapauksessa kristittyjä saapuessaan Korinttiin vuonna 49 jKr. Tuona vuonna oli Roomassa tapahtunut katastrofi: keisari Claudius oli suuttunut juutalaisiin ja karkottanut heidät pois pääkaupungista. Tämän tapauksen mainitsee myös roomalainen historioitsija Svetonius kertoessaan Claudiuksen hallitusajasta (25.4): "Hän karkotti juutalaiset Roomasta, koska nämä kapinoivat jatkuvasti Chrestuksen aloitteesta". Mahdollisesti Svetonius oli siinä luulossa, että Chrestus (Kristus?) eli tuolloin Roomassa ja aiheutti jatkuvia rettelöitä juutalaisten välille.
Kohtaaminen Korintissa
Aquila ja Prisca lähtivät siis pakon edessä pois kotoaan ja asettuivat asumaan Kreikan suureen satamakaupunkiin Korinttiin. Varmaan Priscillan oli vaikea jättää kotinsa ja kontunsa ja lähteä pakolaiseksi uuteen maahan. Korintissa ei vielä tuohon aikaan ollut seurakuntaakaan, mikä tuntui suurena puutoksena kristityn pariskunnan elämässä. Mutta jo vuoden sisällä karkotuksesta Aquila ja Prisca kohtasivat yllättäen maanmiehensä Paavalin, joka oli ehtinyt toisella lähetysmatkallaan Korinttiin asti. Ilo uusien uskonystävien löytymisestä oli varmaan molemminpuolinen, etenkin kun ammattikin heillä oli sama.
Paavali lähti sitten Ateenasta ja meni Korinttiin. Siellä hän tapasi Aquilan, Pontoksesta olevan juutalaisen, ja tämän vaimon Priscillan. He olivat äskettäin tulleet Italiasta, koska Claudius oli karkottanut Roomasta kaikki juutalaiset. Paavali meni heidän luokseen ja jäi työskentelemään heidän kanssaan, sillä heillä oli yhteinen ammatti; he olivat teltantekijöitä (Apt.18:1-3).
Priscilla miehineen kutsui ystävällisesti Paavalin asumaan kotiinsa. Apostoli vaikutti ulkonaiselta olemukseltaan pikemminkin heikolta ja sairaalloiselta kuin korkeasti oppineelta ja puhetaitoiselta mieheltä. Tullessaan Korinttiin hän oli vakaasti päättänyt, ettei aio saarnata siellä mitään muuta kuin ristiinnaulittua Kristusta (1.Kor.2:1-). Pian kaupungissa syntyi kuitenkin suuri herätys. Useita sataman ilotyttöjä tuli uskoon, samoin muita alempien yhteiskuntaluokkien jäseniä (1.Kor.1:26). Myös synagoga joutui käymistilaan, kun kokonaista kaksi sen esimiehistä kääntyi kristityiksi: ensin Crispus, sitten Sostenes (Apt.18:8 ja 17).
Paavali viipyi Korintin suurkaupungissa puolitoista vuotta. Päivällä hän teki evankelioimistyötä, mutta yön synkkinä hetkinä hän hankki jokapäiväistä leipäänsä ompelemalla telttoja yhdessä isäntäväkensä kanssa. Materiaali oli muuten kilikialaista vuohenkarvakangasta, Paavalin syntymäkaupungin Tarson tuotetta.
Paavalista Priscilla sai itselleen ystävän, paimenen, hengellisen isän ja teologian opettajan. Ompelutyön ohessa noilla kolmella oli hyvää aikaa keskustella Raamatun tulkinnasta ja kristillisestä dogmatiikasta. Tämä teologinen seminaari jatkuikin sitten kokonaista puolitoista vuotta. Apostoli ei suinkaan karkottanut vaimoa pois kuuloetäisyydeltä aloittaessaan yömyöhällä "dogmatiikan oppituntinsa". Ei, Prisca sai opiskella "koko kurssin", ja hänestä tulikin sitten vähintään yhtä innokas evankelista ja pätevä teologi kuin miehestäänkin.
Priscillakin opettaa dogmatiikkaa
Kun apostoli erään mellakan jälkeen päätti jatkaa matkaansa kohti Vähää Aasiaa, liittyi ystäväpariskunta hänen matkaseurueeseensa. Tässä vaiheessa vaimon nimi esiintyykin Luukkaan historiikissa jo ennen miehen nimeä. Niin oli rakkaiksi ystäviksi tultu, ettei millään olisi raaskittu erota. Efesossa eron hetki kuitenkin koitti, kun Paavali jatkoi matkaansa Jerusalemiin luvaten tulla pian takaisin. Varsinaista seurakuntaa ei Efesossa vielä ollut, oli vain muutama hajanainen opetuslapsi, joille kristinuskon perusasiatkaan eivät olleet kunnolla selvinneet (Apt.18:18-19:7).
Noihin aikoihin Efesoon ilmestyi kuuluisa juutalaiskristitty evankelista nimeltä Apollos. Hän oli loistava puhuja ja suorastaan hehkui pyhää intoa julistaessaan Jeesusta kaupungin synagogassa. Priscilla ja hänen miehensä istuivat kuuntelemassa Apolloksen saarnaa ja tajusivat kauhukseen, ettei mies tuntenut ollenkaan kristillistä kastetta. Hänelle kaste oli vain samanlainen parannuksen teon merkki kuin Johannes Kastajalle aikoinaan.
Kristitty pariskunta avasi ovensa ja sydämensä Apollokselle kuten oli avannut ne Paavalillekin. Luukas kertoo kauniisti, että "Priscilla ja Aquila ottivat Apolloksen huostaansa ja perehdyttivät hänet tarkemmin Jumalan tiehen" (Apt.19:25). He selittivät kiertävälle saarnamiehelle, että Johannes kastoi pelkällä vedellä ne, jotka olivat tunnustaneet syntinsä. Jeesuksen nimessä suoritettu vesikaste antaa sen sijaan kastettavalle paljon enemmän: se antaa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen. Tämähän on ollut kristillinen kasteoppi helluntaista lähtien.
"Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen" (Apt.2:38).
Paavalin dogmatiikan opetus ei ollut mennyt hukkaan Priscillan kohdalla. Seurakunnan vanhinta tai paimenta hänestä ei koskaan tehty, mutta systemaattinen teologi hänestä oli jo tullut. Naiset eivät yleensä ole yhtä kiinnostuneita dogmatiikasta kuin miehet. Sielunhoito yms on paljon lähempänä meidän sydäntämme. Mutta joka sukupolvessa on aina muutama sellainenkin nainen, joille dogmatiikka on sydämen asia. Priscilla oli yksi heistä.
Priscilla siis opetti Apollokselle oikeaa kasteoppia siinä missä miehensäkin. Raamatusta ei saa tukea se väite, etteivät naiset olisi muka toimineet missään opetustehtävissä alkukirkon aikoina, tai etteivät he ainakaan olisi opettaneet miehiä. Priscilla opetti Apollosta - hänen nimensä mainitaan jopa ennen aviomiehen nimeä opetustilanteen yhteydessä. Eikä tässä suinkaan ollut kysymys vain jotain pienestä sivuasiasta, vaan kasteopista, joka on yksi kristinuskon tärkeimmistä dogmeista.
Itse ajattelen hiljaisessa mielessäni, että Priscillan vaikutus Apollokseen saattoi olla jopa ratkaiseva. Usein suurten saarnamiesten ja teologien on perin vaikeaa ottaa vastaan opetusta ja kritiikkiä toinen toisiltaan, mutta - kas kummaa - naisen suusta he saattavat kuunnella samat asiat suuttumatta. Oli miten oli, Apollos muutti mieltään kasteopista ja hänestä tuli voimallinen kristinuskon puolestapuhuja loppuiäkseen.
Kotikokous seurakuntana
Paavali tapasi ystäväpariskunnan jälleen vuoden kuluttua kolmannella lähetysmatkallaan. Tällä kertaa hän viipyikin Efesossa melkein kolme vuotta. Jonkin aikaa saatiin ensin kokoontua kaupungin synagogassa. Kun sen ovi sitten sulkeutui kristityiltä, vuokrattiin Tyrannoksen koulu kokouspaikaksi, jossa Paavali piti julkisia esitelmätilaisuuksia (Apt.19:8-9). Lisäksi apostoli kulki kristittyjen kodeissa kokouksia pitämässä ja heitä "monin kyynelin" neuvomassa (Apt.20:18-20).
Sanoma Jeesuksesta levisi noiden vuosien aikana koko Vähään Aasiaan. Esimerkiksi Laodikeaan ja Kolossaan syntyi molempiin seurakunta, vaikka Paavali ei ollut koskaan noita kaupunkeja nähnytkään. Hänen työtoverinsa toimivat seurakuntien perustajina.
Priscilla seurasi taas vierestä Paavalin opetusta ja elämää. Hän näki, millainen sydämen asia apostolille oli, että koko maailma saisi kuulla evankeliumin. Miten kärsivällisesti Paavali kestikään koettelemuksia, ja miten tarkkaan hän pitikään huolta siitä, että raha-asiat tulivat avoimesti ja rehellisesti hoidetuiksi! Niinpä telttojen ompelu jatkoi kuten ennenkin - kaiken muun kiireen keskellä (Apt.20:33-35).
Efesosta Paavali lähetti kirjeen Korintin seurakunnalle, jossa hän oli aikaisemmin työskennellyt Aquilan ja Priscillan kanssa. Menossa oli ilmeisesti vuosi 54 jKr. Kuten tavallisesti, kirjeen loppuosa sisälsi omia ja toisten terveisiä:
"Aasian maakunnan seurakunnat lähettävät teille terveisensä. Myös Aquila ja Prisca ja heidän kodissaan kokoontuva seurakunta lähettävät teille paljon terveisiä Herran nimeen" (1.Kor.16:19).
Näemme nyt, millä tavalla Priscilla osallistui Efeson evankelioimiseen. Ensimmäistä kertaa Uusi testamentti kutsuu tässä kotikokousta seurakunnaksi. Lapseton pariskunta oli antanut paitsi elämänsä myös kotinsa Jumalan käyttöön. Heidän olohuoneestaan oli tullut kirkkosali, ja varmaan he molemmat toimivat siinä julistustehtävissä. Luomiskertomuksen ilmausta käyttääksemme Priscilla oli miehelleen "sopiva apu" seurakunnan työssä. Lapsettomuuden suru oli muuttunut hänen armolahjakseen.
Uusi testamentti tuntee muitakin aviopareja ja jopa itsellisiä naisia, joiden koti toimi kirkkosalina. Jerusalemin Mariaan ja Filipin Lyydiaan olemme jo tutustuneet. Sen lisäksi tulevat Filemon ja Apfia Kolossassa ja Nymfa Laodikeassa (Filemon 1-2; Kol.4:15).
Efesossa Paavalille tapahtui jotain kauheaa - mitä, sitä ei Luukas meille paljasta. Apostoli itse kertoo joutuneensa taistelemaan petojen kanssa (1.Kor.15:32) ja olleensa jo epätoivoinen hengestäänkin (2.Kor.1:8-9). Ilmeisesti Paavali joutui vankilaan, koskapa hän pian tämän jälkeen lähetti terveisiä vankitovereilleen (Room.16:7). Tuossa tilanteessa Aquila ja Priscilla riensivät apuun ja pelastivat apostolin kuoleman vaarasta oman henkensä kaupalla.
Kaikki tiet vievät Roomaan
Viimeksi mainittu seikka käy ilmi Roomalaiskirjeestä, jonka Paavali kirjoitti muutama kuukausi Efesosta lähtönsä jälkeen (v.57). Kirjeen loppuun hän liitti lämpimät terveiset kaikille tutuilleen, kuten jo Foiben ja Rufuksen äidin kohdalla totesimme. Lista alkoi - yllätys yllätys - Priscalla ja Aquilalla, jotka tällä välin olivat ehtineet muuttaa Efesosta takaisin Roomaan. (Juutalaisten karkotus oli peruutettu keisari Claudiuksen kuoltua v. 54.)
Tervehtikää Priscaa ja Aquilaa, työtovereitani Jeesuksen Kristuksen palveluksessa. He ovat panneet henkensä alttiiksi minun takiani, ja heitä kiittävät minun lisäkseni myös kaikki pakanuudesta kääntyneiden seurakunnat. Sanokaa terveisiä myös heidän kodissaan kokoontuvalle seurakunnalle (Room.16:3-5a).
Pääsemme muutaman lyhyen rivin avulla selville monesta asiasta: ensinnäkin siitä, että Priscillan ja Aquilan koti toimi seurakunnan kokouspaikkana Roomassakin. Terveisistä käy ilmi, että koko senaikainen kristillinen kirkko tunsi Aquilan ja Priscillan ja piti heitä molempia suuressa arvossa. Pakanaseurakunnat olivat kiitollisia heidän panoksestaan maailman evankelioimisessa, mutta myös siitä, että Paavali yleensä oli vielä elävien kirjoissa. Ettei apostolille ollut käynyt kalpaten Efesossa, hänen oli kiittäminen ystäväpariskuntaansa.
Vuonna 57 alkoi Paavalin "vankilakierre". Ensiksi hän joutui istumaan Israelissa pari kolme vuotta. Vedottuaan keisariin hän lopulta pääsi Roomaan, tosin kahlehdittuna. Luukas kertoo, miten Rooman kristityt tulivat vankikuljetusta vastaan Forum Appiin ja Tres Tabernaen pikkukaupunkeihin saakka. Välimatkaa pääkaupungista laskettuna kertyi 50-60 kilometriä - ei mikään vähäpätöinen reissu edestakaisin jalkapatikassa kuljettavaksi. Näen sieluni silmillä Priscillan taivaltamassa tuossa joukossa, ehkä suorastaan vastaanottokomitean kärjessä, sydän täynnä iloa Paavalin tapaamisesta, ja samalla surua siitä, että rakkaan ystävän oli tultava Roomaan kahleita jaloissaan laahaten.
Seuraavan kahden vuoden aikana Paavali ei päässyt maailman luo, mutta maailma tuli hänen luokseen. Rooman vankisellissä kävi vieraita tungokseen asti. Vapautumisensa jälkeen apostoli teki vielä yhden matkan Vähään Aasiaan. Rooman palon jälkeen 60-luvun puolivälissä alkoi kuitenkin suurisuuntainen kristittyjen vaino. Paavali pidätettiin taas ja teljettiin roomalaiseen tyrmään.
Viimeinen tervehdys
Tässä tilanteessa Paavali kirjoitti viimeisen kirjeensä, joka on osoitettu Timoteukselle Efesoon. Terveisiä saivat myös Prisca ja hänen miehensä, jotka olivat sillä hetkellä samassa kaupungissa kuin hän. Kirjeessään Paavali kuvasi äskeistä oikeudenkäyntiä vähän surumielisin äänenpainoin:
Kun ensimmäisen kerran puolustauduin oikeudessa, ei kukaan tullut avukseni, vaan kaikki jättivät minut yksin. Älköön sitä heille viaksi luettako (2.Tim.4:16*).
Emme tiedä, olivatko Aquila ja hänen vaimonsakin ehkä olleet Roomassa oikeudenkäynnin aikana. Pakenivatko hekin päätä pahkaa Kreikkaan tai Aasiaan tajutessaan, mikä kohtalo heitä Neron kynsissä odottaisi: kuolema areenalla villipetojen hampaissa tai vaihtoehtoisesti palaminen elävänä soihtuna keisarin puutarhassa. Todennäköisempää kuitenkin on, että ystäväpariskunta oli mennyt Paavalin pyynnöstä jo aikaisemmin Timoteuksen avuksi.
Joka tapauksessa apostoli virui kirjettä kirjoittaessaan roomalaisessa vankityrmässä kuolemantuomio silmiensä edessä. Hän ei tiennyt, näkisikö enää koskaan täällä maan päällä ystäviään, jonka oli tuntenut jo puolitoista vuosikymmentä. Ehkä Timoteuskirjeen terveiset jäivätkin hänen viimeiseksi viestikseen heille: "Sano terveisiä Priscalle ja Aquilalle..." (2.Tim:4:19). Muut eivät tällä kertaa saakaan henkilökohtaista tervehdystä paitsi nämä kaksi ja Onesiforoksen perhe. Taas kerran Prisca on päässyt listan kärkeen, ykkössijalle.
Vanhan legendan mukaan myös Priscilla ja hänen miehensä kärsivät marttyyrikuoleman Neron vainoissa. (Valittujen Palojen kirjasta Kuka kukin on Raamatussa löytyy 1000-luvulta peräisin oleva kuva, joka esittää heidän teloitustaan.) Ehkä tuohon legendaan ei voi luottaa. Oli miten oli, lopulta tuli joka tapauksessa sekin päivä, että Priscillan edessä oli enää yksi ainoa muutto - se viimeinen. Siihen loppui laukkujen pakkaaminen ja maailman kiertäminen. Alkukirkon rohkea naisteologi oli päässyt oikeaan isänmaahansa ja sai vastaanottaa Vapahtajansa kädestä elämän kruunun.
Sinun puoleesi, Herra, minä käännyn.
Jumalani, sinun apuusi minä luotan.
Enhän luota turhaan?
Ei kukaan, joka luottaa sinuun, jää vaille apuasi.