Vaino
Kirjoittanut Mailis Janatuinen
Helluntaista alkoikin sitten kirkon nopea kasvu. Ja Herraan uskovien määrä kasvoi yhä, niin miesten kuin naistenkin (Apt.5:14). Luukas mainitsee tässä yhteydessä erikseen myös naiset. Asia saattaa tuntua meistä kolmannen vuosituhannen kristityistä itsestään selvältä, mutta sitä se ei suinkaan ollut ajanlaskumme alussa. Jumalan kansan jäseniksi otettiin vanhan liiton aikana varsinaisesti vain poikalapsia, kun heidät ympärileikattiin kahdeksan päivän ikäisinä. Synagogan perustamiseen tarvittiin samaten kymmenen miestä; naisia ei laskettu.
Ensimmäinen opetuslapsijoukko seurasi kuitenkin tässä suhteessa Jeesuksen jalanjälkiä, ei juutalaisia perinteitään. Alkuseurakunta kastoi naisia ja laski heti alusta lähtien heidätkin päälukuun mukaan pitäen heitä täysivaltaisina jäseninään.
Tästäkö lie johtunut vai mistä, mutta naisetkin joutuivat juutalaisten raivokkaan vainon kohteeksi. Ylipapit ja muut valtaapitävät olivat ilmeisesti tajunneet, että Jeesukseen uskovat naiset olivat yhtä lailla asialleen antautuneita kuin miehetkin. Vaikka kaikki miehet istuisivat vankilassa, sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta leviäisi silti kulovalkean tavoin. Useimpia naisia ei saatu edes kiduttamalla luopumaan uskostaan, kuten Saul Tarsolainen sai katkerasti kokea.
Mutta Saul tahtoi tuhota seurakunnan. Hän kulki talosta taloon, raastoi miehet ja naiset ulos ja toimitti heidät vankilaan (Apt.8:3).
Paavali ei koskaan voinut unohtaa noita näkyjä nuoruutensa ajalta: miten hän ryntäsi sotilasjoukon kanssa kristittyyn kotiin, pidätti isän ja äidin lasten parkuessa ympärillä, raahasi heidät synagogaan ja aloitti pieksämisen. Oman vangitsemisensa yhteydessä apostoli muisteli noita aikoja näin:Kerran toisensa jälkeen minä synagogissa rankaisin heitä ja yritin pakottaa heidät herjaamaan Jeesusta (Apt.26:11).
Ehkäpä jokunen harva kristitty saattoikin antaa periksi kipukynnyksen ylityttyä, mutta luultavasti ei kovinkaan moni. Varmaan useimmat naisetkin kestivät tämän käsittelyn vakaumuksestaan tinkimättä, Jeesuksen nimeä avukseen huutaen.
Mikä teki alkuseurakunnan naisista niin peräänantamattomia? Armo. Se että he tiesivät saaneensa Jeesukselta syntinsä anteeksi ja iankaikkisen elämän. Tästä perinnöstä he eivät tahtoneet luopua, tuli mikä tuli.
Helluntaista alkoikin sitten kirkon nopea kasvu. Ja Herraan uskovien määrä kasvoi yhä, niin miesten kuin naistenkin (Apt.5:14). Luukas mainitsee tässä yhteydessä erikseen myös naiset. Asia saattaa tuntua meistä kolmannen vuosituhannen kristityistä itsestään selvältä, mutta sitä se ei suinkaan ollut ajanlaskumme alussa. Jumalan kansan jäseniksi otettiin vanhan liiton aikana varsinaisesti vain poikalapsia, kun heidät ympärileikattiin kahdeksan päivän ikäisinä. Synagogan perustamiseen tarvittiin samaten kymmenen miestä; naisia ei laskettu.
Ensimmäinen opetuslapsijoukko seurasi kuitenkin tässä suhteessa Jeesuksen jalanjälkiä, ei juutalaisia perinteitään. Alkuseurakunta kastoi naisia ja laski heti alusta lähtien heidätkin päälukuun mukaan pitäen heitä täysivaltaisina jäseninään.
Tästäkö lie johtunut vai mistä, mutta naisetkin joutuivat juutalaisten raivokkaan vainon kohteeksi. Ylipapit ja muut valtaapitävät olivat ilmeisesti tajunneet, että Jeesukseen uskovat naiset olivat yhtä lailla asialleen antautuneita kuin miehetkin. Vaikka kaikki miehet istuisivat vankilassa, sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta leviäisi silti kulovalkean tavoin. Useimpia naisia ei saatu edes kiduttamalla luopumaan uskostaan, kuten Saul Tarsolainen sai katkerasti kokea.
Mutta Saul tahtoi tuhota seurakunnan. Hän kulki talosta taloon, raastoi miehet ja naiset ulos ja toimitti heidät vankilaan (Apt.8:3).
Paavali ei koskaan voinut unohtaa noita näkyjä nuoruutensa ajalta: miten hän ryntäsi sotilasjoukon kanssa kristittyyn kotiin, pidätti isän ja äidin lasten parkuessa ympärillä, raahasi heidät synagogaan ja aloitti pieksämisen. Oman vangitsemisensa yhteydessä apostoli muisteli noita aikoja näin:Kerran toisensa jälkeen minä synagogissa rankaisin heitä ja yritin pakottaa heidät herjaamaan Jeesusta (Apt.26:11).
Ehkäpä jokunen harva kristitty saattoikin antaa periksi kipukynnyksen ylityttyä, mutta luultavasti ei kovinkaan moni. Varmaan useimmat naisetkin kestivät tämän käsittelyn vakaumuksestaan tinkimättä, Jeesuksen nimeä avukseen huutaen.
Mikä teki alkuseurakunnan naisista niin peräänantamattomia? Armo. Se että he tiesivät saaneensa Jeesukselta syntinsä anteeksi ja iankaikkisen elämän. Tästä perinnöstä he eivät tahtoneet luopua, tuli mikä tuli.
