Corrie Ten-Boom: Tramp for the Lord
Kirjoittanut Mailis Janatuinen
Kirja kertoo Kätköpaikan kirjoittajan elämästä sodan jälkeen. Jumala sanoo CT-B:lle, mihin maahan hänen seuraavaksi on mentävä kertomaan sota-ajan kokemuksistaan saksalaisten keskitysleirillä ja saarnaamaan sovitusta vihollisten välille. Ja niin Corrie menee, ilman rahaa, ilman tuttavia. Kerran Jumalan pitää tehdä saarikin keskelle Intian valtamerta, että Corrie pääsisi Kapkaupunkiin juuri sitä reittiä, mikä hänelle oli ilmoitettu.
Kyllä Corrien usko ja luottamus Jeesukseen on ihailtavaa, mutta ihmiskuvasta puuttuu syvyyttä. Kirja on pullollaan ihmeitä, mutta se ei ole vakuuttava. Siitä puuttuu maanpäällinen lannan haju. Corrie antaa keskitysleirinsä vanginvartijalle anteeksi puolen minuutin kamppailun jälkeen. CT-B:n eduksi on tosin luettava, että hän osaa saarnata myös ristiä ja anteeksiantoa. Ja minkäpä ihminen sille mahtaa, että on jäänyt vanhaksipiiaksi, jota kukaan mies ei ole onnistunut pudottamaan alas pilvenreunalta.
Kysyin itseltäni: ”Miksi tämän kirjan lukeminen on niin puuduttavaa, vaikka se kertoo ylentävistä asioista: Jumalan voimasta, Pyhän Hengen täyteydestä, ihmeistä, uskoontuloista, johdatuksesta?” Vastaus: Siksi että CT-B:n kirjassa on tendenssi. Corrie saarnaa, hän opettaa, hän asettuu lukijan esimerkiksi. Toiseksi hänellä on väärä ihmiskuva. Hän kertoo kyllä ns. synneistään, mutta ne ovat kuin itikan aivastus Itämeressä – todellista jumalattomuuttaan tuo nainen ei tunne ollenkaan. CT-B:lle on olemassa synnittömyyden tila, jossa kaikki synnit on tunnustettu ja pantu pois. Jumalan varjeluksen ympyrä sellaisen ihmisen ympärillä on kokonainen. Yksikin synti avaa kehään aukon pahojen henkien tulla.
Luin jostain amerikkalaisesta kristillisestä julkaisusta, etteivät CT-B:n kertomukset ole saaneet kaikilta osin historian vahvistusta. Toisin sanoen: jotkut väittävät hänen, jollei nyt suorastaan valehtelevan, niin kuitenkin värittävän asioita ja muistavan väärin sota-aikaisia kokemuksiaan.
Kirja kertoo Kätköpaikan kirjoittajan elämästä sodan jälkeen. Jumala sanoo CT-B:lle, mihin maahan hänen seuraavaksi on mentävä kertomaan sota-ajan kokemuksistaan saksalaisten keskitysleirillä ja saarnaamaan sovitusta vihollisten välille. Ja niin Corrie menee, ilman rahaa, ilman tuttavia. Kerran Jumalan pitää tehdä saarikin keskelle Intian valtamerta, että Corrie pääsisi Kapkaupunkiin juuri sitä reittiä, mikä hänelle oli ilmoitettu.
Kyllä Corrien usko ja luottamus Jeesukseen on ihailtavaa, mutta ihmiskuvasta puuttuu syvyyttä. Kirja on pullollaan ihmeitä, mutta se ei ole vakuuttava. Siitä puuttuu maanpäällinen lannan haju. Corrie antaa keskitysleirinsä vanginvartijalle anteeksi puolen minuutin kamppailun jälkeen. CT-B:n eduksi on tosin luettava, että hän osaa saarnata myös ristiä ja anteeksiantoa. Ja minkäpä ihminen sille mahtaa, että on jäänyt vanhaksipiiaksi, jota kukaan mies ei ole onnistunut pudottamaan alas pilvenreunalta.
Kysyin itseltäni: ”Miksi tämän kirjan lukeminen on niin puuduttavaa, vaikka se kertoo ylentävistä asioista: Jumalan voimasta, Pyhän Hengen täyteydestä, ihmeistä, uskoontuloista, johdatuksesta?” Vastaus: Siksi että CT-B:n kirjassa on tendenssi. Corrie saarnaa, hän opettaa, hän asettuu lukijan esimerkiksi. Toiseksi hänellä on väärä ihmiskuva. Hän kertoo kyllä ns. synneistään, mutta ne ovat kuin itikan aivastus Itämeressä – todellista jumalattomuuttaan tuo nainen ei tunne ollenkaan. CT-B:lle on olemassa synnittömyyden tila, jossa kaikki synnit on tunnustettu ja pantu pois. Jumalan varjeluksen ympyrä sellaisen ihmisen ympärillä on kokonainen. Yksikin synti avaa kehään aukon pahojen henkien tulla.
Luin jostain amerikkalaisesta kristillisestä julkaisusta, etteivät CT-B:n kertomukset ole saaneet kaikilta osin historian vahvistusta. Toisin sanoen: jotkut väittävät hänen, jollei nyt suorastaan valehtelevan, niin kuitenkin värittävän asioita ja muistavan väärin sota-aikaisia kokemuksiaan.
