Feministiteologian missio
Kirjoittanut Soili Haverinen, TM
"Kristillinen usko ylläpitää naisen alistettua asemaa yhteiskunnassamme." "Kristinuskon voi ottaa vakavasti vasta sitten, kun se on puhdistettu patriarkaalisuudesta." Tämänsuuntaisia ajatuksia vilisee ajassame sekä ihmisten kommenteissa että lehtien sivuilla. Kristinuskoa, kirkkoa ja Raamattua vaaditaan tilille naisten sortamisesta ja halveksimisesta. Mutta kuka tai mikä on syytösten esittäjä? Mistä nämä ajatukset nousevat?
Kuluneen sadan vuoden aikana on henkinen ilmapiiri länsimaissa muuttunut nopeasti. Uudet ideologiat ovat syrjäyttäneet kristillisen arvomaailman. Yksi näistä on feminismi, joka on leimannut länsimaista ajattelua1960-luvulta lähtien. Feminismin helmoissa on syntynyt kokonaan uudenlaisia teologioita, jotka haastavat ja pyrkivät syrjäyttämään klassisen kristillisen uskon, jonka ne katsovat sellaisenaan ylläpitävän naisten sortoa yhteiskunnassamme.
Feminismi on monitahoinen ideologia tai pikemminkin joukko ajatusvirtauksia, joita yhdistää ihanne sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Samoin feministiteologia on yhteinen nimitys monelle erilaiselle teologiselle suuntaukselle. Tässä esittelemäni piirteet ovat yhteisiä feministiteologian valtavirralle radikaalille reformismille sekä radikaalille feministiteologialle, joista edellinen vaikuttaa kirkon sisällä ja jälkimmäinen sen ulkopuolelta käsin.
Yhteiskunnan muuttaminen kristillisen kirkon ja teologian kautta on feministiteologiassa keskeisenä tavoitteena. Pelastusta ei nähdä ihmisen vapautumisena hänessä itsessään olevan synnin vallasta Kristuksen sovitustyön kautta vaan naisten vapautumisena sorron alta. Alistamista ylläpitää patriarkaatti, jolla ei tarkoiteta ainoastaan miesvaltaisuutta, vaan kaikkia hierarkisia valtarakenteita. Raamattu nähdään patriarkaalisena kirjana, eikä sen uskonnollista auktoriteettia siksi pidetä itsestään selvänä. Feministinen ideologia määrittelee, mitkä kohdat siitä voidaan hyväksyä ja mitä ei.
Instituutiona kristilliset kirkot edustavat patriarkaalisuutta, vaikka naiset toimisivat niissä johtavilla paikoilla. Feministiteologian perimmäisenä tavoitteena ei olekaan naisten pääsy johtaviin asemiin kirkossa ja yhteiskunnassa vaan hierarkisten rakenteiden itsensä hajottaminen ja sen kautta tasa-arvon toteuttaminen.
Alistava kristinusko?
Yksi feminismin perususkomuksista on kaiken patriarkaalisuuden rinnastaminen pahuuteen. Sen mukaan kristinusko on olemukseltaan hierarkista ja siksi väistämättä alistavaa. Nähdäkseni kristinuskon hierarkisuutta on turha yrittää kiistää.Se on kauttaaltaan hierarkinen. Tämä ilmenee niin kolminaisuuden sisällä kuin Jumalan suhteessa maailmaan ja luodun todellisuuden järjestyksessä. Kristinuskon maailmassa on järjestys, Jumalan asettama hierarkia, joka heijastaa Jumalan omaa olemusta. Jumala on järjestyksen Jumala, jonka tahdosta luomakunta on olemassa ja jolle tämä on vastuussa teoistaan. Jos kristinuskosta poistaa hierarkisuuden, päädytään uskontoon, jolla ei ole enää muuta yhteistä alkuperäisen kristillisyyden kanssa kuin armosta puhuminen, mutta siinäkin sisältö on muutettu.
Ovatko kaikki hierarkiat sitten alistavia, kuten feminismi väittää? Valitettavasti historiassa on enemmän esimerkkejä vallan väärinkäytöstä kuin oikeudenmukaisuudesta. Feministiteologian mukaan epäoikeudenmukaisuus kumpuaa kristillisestä jumalakuvasta, koska kaikkivaltiaana auktoritatiivisena persoonana kuvattu Jumala tekee ihmisen riippuvaiseksi, alistuneeksi ja syylliseksi ja estää naisen itsenäisyyttä suhteessa mieheen. Miehestä ja miehisestä Jumalasta itsenäistymistä feministiteologit kutsuvat "täysi-ikäisyyden saavuttamiseksi". Raamattu esittää Jumalan kaikkivaltiuden kuitenkin varsin toisenlaisessa valossa - se on kauttaaltaan rakkauden läpäisemää.
Raamatun mukaan vanhempien suhde lapseen heijastaa sitä, millainen on Jumalan suhde ihmiseen. Alistaako äiti lastaan pitäessään tästä huolta ja ohjatessaan tätä erottamaan oikean ja väärän? Vanhempien ja lapsen välillä vallitsee selvä hierarkia, mutta onko se alistamista? Äidin ja isän hierarkisesti lasta korkeampi asema on palvelevaa rakkautta. Auktoriteetti tulee rakkaudesta ja vahvemman vastuusta suhteessa avuttomampaan. Kristinuskon mukainen hierarkia on rakkauden hierarkiaa. Se ei ole alistamista vaan itsensä alentamista. Seurakunnassa rakkauden hierarkia ilmenee toinen toisemme tarvitsemisena ja vastuun jakamisena, jota ilman yhteisöllisyys ei ole mahdollista. Toisella on valta minuun siinä, missä minä tarvitsen häntä. Olemme kaikessa Jumalan rakkaudesta riippuvaisia. Hänen valtansa ja auktoriteettinsa meihin on rajaton.
Feministisen tasa-arvoihanteen tuloksena on lopulta vain rakkaudeton, individualistinen yksinäisyys, "täysi-ikäisyys", jossa kukaan ei tarvitse ketään. Siihenkö tulisi pyrkiä? Tällainen kylmä ja yksinäinen tulevaisuudenhaave ei ole edes vertailukelpoinen sen kanssa, mitä Jumala kertoo Raamatussa ehdotottomasta rakkaudestaan ja armostaan, jonka hän on valmistanut meille Kristuksessa.
Soili Haverinen, TM
Kirjoittaja on kahden pojan äiti ja toimii opiskelijatyöntekijänä Helsingin ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksessä.
Aiheesta lisää:Haverinen, Soili
2006 Kadonnut horisontti - näkökulmia uskoon, valtaan ja totuuteen. Toim.E. Koskenniemi, T. Nisula ja O.-P. Vainio. Helsinki: Kustannusarkki.
"Kristillinen usko ylläpitää naisen alistettua asemaa yhteiskunnassamme." "Kristinuskon voi ottaa vakavasti vasta sitten, kun se on puhdistettu patriarkaalisuudesta." Tämänsuuntaisia ajatuksia vilisee ajassame sekä ihmisten kommenteissa että lehtien sivuilla. Kristinuskoa, kirkkoa ja Raamattua vaaditaan tilille naisten sortamisesta ja halveksimisesta. Mutta kuka tai mikä on syytösten esittäjä? Mistä nämä ajatukset nousevat?
Kuluneen sadan vuoden aikana on henkinen ilmapiiri länsimaissa muuttunut nopeasti. Uudet ideologiat ovat syrjäyttäneet kristillisen arvomaailman. Yksi näistä on feminismi, joka on leimannut länsimaista ajattelua1960-luvulta lähtien. Feminismin helmoissa on syntynyt kokonaan uudenlaisia teologioita, jotka haastavat ja pyrkivät syrjäyttämään klassisen kristillisen uskon, jonka ne katsovat sellaisenaan ylläpitävän naisten sortoa yhteiskunnassamme.
Feminismi on monitahoinen ideologia tai pikemminkin joukko ajatusvirtauksia, joita yhdistää ihanne sukupuolten välisestä tasa-arvosta. Samoin feministiteologia on yhteinen nimitys monelle erilaiselle teologiselle suuntaukselle. Tässä esittelemäni piirteet ovat yhteisiä feministiteologian valtavirralle radikaalille reformismille sekä radikaalille feministiteologialle, joista edellinen vaikuttaa kirkon sisällä ja jälkimmäinen sen ulkopuolelta käsin.
Yhteiskunnan muuttaminen kristillisen kirkon ja teologian kautta on feministiteologiassa keskeisenä tavoitteena. Pelastusta ei nähdä ihmisen vapautumisena hänessä itsessään olevan synnin vallasta Kristuksen sovitustyön kautta vaan naisten vapautumisena sorron alta. Alistamista ylläpitää patriarkaatti, jolla ei tarkoiteta ainoastaan miesvaltaisuutta, vaan kaikkia hierarkisia valtarakenteita. Raamattu nähdään patriarkaalisena kirjana, eikä sen uskonnollista auktoriteettia siksi pidetä itsestään selvänä. Feministinen ideologia määrittelee, mitkä kohdat siitä voidaan hyväksyä ja mitä ei.
Instituutiona kristilliset kirkot edustavat patriarkaalisuutta, vaikka naiset toimisivat niissä johtavilla paikoilla. Feministiteologian perimmäisenä tavoitteena ei olekaan naisten pääsy johtaviin asemiin kirkossa ja yhteiskunnassa vaan hierarkisten rakenteiden itsensä hajottaminen ja sen kautta tasa-arvon toteuttaminen.
Alistava kristinusko?
Yksi feminismin perususkomuksista on kaiken patriarkaalisuuden rinnastaminen pahuuteen. Sen mukaan kristinusko on olemukseltaan hierarkista ja siksi väistämättä alistavaa. Nähdäkseni kristinuskon hierarkisuutta on turha yrittää kiistää.Se on kauttaaltaan hierarkinen. Tämä ilmenee niin kolminaisuuden sisällä kuin Jumalan suhteessa maailmaan ja luodun todellisuuden järjestyksessä. Kristinuskon maailmassa on järjestys, Jumalan asettama hierarkia, joka heijastaa Jumalan omaa olemusta. Jumala on järjestyksen Jumala, jonka tahdosta luomakunta on olemassa ja jolle tämä on vastuussa teoistaan. Jos kristinuskosta poistaa hierarkisuuden, päädytään uskontoon, jolla ei ole enää muuta yhteistä alkuperäisen kristillisyyden kanssa kuin armosta puhuminen, mutta siinäkin sisältö on muutettu.
Ovatko kaikki hierarkiat sitten alistavia, kuten feminismi väittää? Valitettavasti historiassa on enemmän esimerkkejä vallan väärinkäytöstä kuin oikeudenmukaisuudesta. Feministiteologian mukaan epäoikeudenmukaisuus kumpuaa kristillisestä jumalakuvasta, koska kaikkivaltiaana auktoritatiivisena persoonana kuvattu Jumala tekee ihmisen riippuvaiseksi, alistuneeksi ja syylliseksi ja estää naisen itsenäisyyttä suhteessa mieheen. Miehestä ja miehisestä Jumalasta itsenäistymistä feministiteologit kutsuvat "täysi-ikäisyyden saavuttamiseksi". Raamattu esittää Jumalan kaikkivaltiuden kuitenkin varsin toisenlaisessa valossa - se on kauttaaltaan rakkauden läpäisemää.
Raamatun mukaan vanhempien suhde lapseen heijastaa sitä, millainen on Jumalan suhde ihmiseen. Alistaako äiti lastaan pitäessään tästä huolta ja ohjatessaan tätä erottamaan oikean ja väärän? Vanhempien ja lapsen välillä vallitsee selvä hierarkia, mutta onko se alistamista? Äidin ja isän hierarkisesti lasta korkeampi asema on palvelevaa rakkautta. Auktoriteetti tulee rakkaudesta ja vahvemman vastuusta suhteessa avuttomampaan. Kristinuskon mukainen hierarkia on rakkauden hierarkiaa. Se ei ole alistamista vaan itsensä alentamista. Seurakunnassa rakkauden hierarkia ilmenee toinen toisemme tarvitsemisena ja vastuun jakamisena, jota ilman yhteisöllisyys ei ole mahdollista. Toisella on valta minuun siinä, missä minä tarvitsen häntä. Olemme kaikessa Jumalan rakkaudesta riippuvaisia. Hänen valtansa ja auktoriteettinsa meihin on rajaton.
Feministisen tasa-arvoihanteen tuloksena on lopulta vain rakkaudeton, individualistinen yksinäisyys, "täysi-ikäisyys", jossa kukaan ei tarvitse ketään. Siihenkö tulisi pyrkiä? Tällainen kylmä ja yksinäinen tulevaisuudenhaave ei ole edes vertailukelpoinen sen kanssa, mitä Jumala kertoo Raamatussa ehdotottomasta rakkaudestaan ja armostaan, jonka hän on valmistanut meille Kristuksessa.
Soili Haverinen, TM
Kirjoittaja on kahden pojan äiti ja toimii opiskelijatyöntekijänä Helsingin ev.lut. Opiskelija- ja Koululaislähetyksessä.
Aiheesta lisää:Haverinen, Soili
2006 Kadonnut horisontti - näkökulmia uskoon, valtaan ja totuuteen. Toim.E. Koskenniemi, T. Nisula ja O.-P. Vainio. Helsinki: Kustannusarkki.