Rufuksen äiti – Paavalin äiti
Kirjoittanut Mailis Janatuinen
Roomalaiskirjeen viimeiseen lukuun sisältyy Paavalin lämmin tervehdys vanhemmalle naishenkilölle, jonka nimi jää meille salaisuudeksi: ”Terveisiä Rufukselle, jonka Herra on valinnut, ja hänen äidilleen, joka on kuin äiti minullekin” (Room.16:13).
Kuka oli tämä nainen, joka oli päässyt suorastaan suuren apostolin ”äidin” asemaan? Missä Paavali oli häneen tutustunut - hänhän ei ollut koskaan käynyt Roomassa, jonne terveiset lähetti? Itse asiassa Rufuksen äiti saattoi olla kotoisin Pohjois Afrikan Kyrenestä. On näet mahdollista, että hän oli Jeesuksen ristiä kantaneen Simon Kyreneläisen vaimo. Tästä miehestä tiedämme nimittäin niin paljon, että hän oli jonkun Rufuksen isä!
Näin kuvaa Markus evankeliumissaan Jeesuksen tuskien taivalta:Jeesuksen ristiä kantamaan he pakottivat erään ohikulkijan, kyreneläisen Simonin, Aleksandroksen ja Rufuksen isän, joka oli tulossa kaupunkiin (Mark.15:21).
Tuona kohtalokkaana päivänä Simon Kyreneläinen oli kulkemassa jalkaisin Jerusalemiin johtavaa tietä. Oliko hän vain tullut Kyrenestä käymään pääsiäisjuhlilla, vaiko muuttanut oikein asumaan isiensä maahan, sitä emme tiedä. Joka tapauksessa Simon ”sattui” kävelemään Golgatan ja Jerusalemin välistä tietä, kun roomalaiset sotilaat iskivät häneen silmänsä ja pakottivat hänet kantamaan Jeesuksen ristiä. Ilmeisesti Simon oli vahvan ja terveen näköinen mies.
Kukaan meistä ei halua kantaa ristiä vapaehtoisesti, ei omaansa, ja vielä vähemmän toisten. Mutta tuosta vastenmielisestä tehtävästä tulikin Simonin elämän tärkein työ. Se nimittäin vei hänet sille paikalle tämän matoisen maan pinnalla, missä Jumalan rakkaus syntistä kohtaan on tullut kaikkein selvimmin julki. Simon sai seurata vierestä, miten Vapahtaja naulittiin ristille, miten hän kärsi ja kuoli: epäitsekkäästi, toisia ajatellen, Jumalan sanassa kiinni riippuen.
Niiltä juhlilta Simon palasi järkyttyneenä kotiinsa ja kertoi vaimolleen, mitä oli nähnyt ja kuullut. Eikä vain vaimolleen, vaan myös pojilleen, joiden nimet Markus mainitsee evankeliumissaan. Miksi hän sen tekee? Ei mistään muusta syystä kuin siksi, että olettaa evankeliuminsa lukijoiden tuntevan heidät. ”Ai se Aleksandros ja se Rufus, jotka kuuluvat kristilliseen seurakuntaan!”
Nyt ymmärrämme, miksi Paavali kutsui Roomalaiskirjeessä Simonin poikaa mieheksi, ”jonka Herra on valinnut”. Rufus ei valinnut Jeesusta, vaan Jeesus valitsi hänet lähettämällä hänen isänsä Golgatan tielle juuri oikeaan aikaan. Samoin hän on valinnut sinutkin, ystäväni, sinä päivänä, kun sinut kannettiin kasteelle. Ja sinun ristilläsi, jota varmaan suuresti inhoat, on täsmälleen sama tehtävä kuin Simoninkin ristillä: sen on määrä viedä sinut katselemaan Jeesuksen rakkautta Golgatalle. Simonin perheen esimerkistä näemme, että yhden perheen jäsenen risti saattaa johtaa koko perhekunnan armonvälineiden yhteyteen.
Mutta palatkaamme vielä Rufuksen äitiin, jolle Paavali lähetti terveisensä Roomalaiskirjeen lopussa. Jossain matkan varrella nämä kaksi olivat tutustuneet toisiinsa. Ehkä Jerusalemissa, ehkä Antiokiassa, ehkä jossain muualla (Apt.11:20). Vanhempi nainen oli kohdellut yksinäistä poikamies-apostolia kuin tämä olisi ollut hänen oma poikansa. Sitä Paavali ei koskaan unohtanut.
Kristityt – jopa apostolikin - tarvitsevat hengellistä äitiä. Moni nuori ja keski-ikäinen ihminen olisi ikionnellinen, jos jollakulla vanhemmalla naisella olisi hänelle aikaa. Aikaa kuunnella puhelimessa, aikaa tavata silmästä silmään, aikaa rukoilla kaikkien niiden asioiden puolesta, jotka hänelle kerrotaan.
Paavalikaan ei olisi jaksanut täyttää tehtäväänsä Jumalan valtakunnassa, jollei hänellä olisi ollut tukijoinaan sellaisia naisia kuin Lyydia, Foibe ja Rufuksen äiti.
Roomalaiskirjeen viimeiseen lukuun sisältyy Paavalin lämmin tervehdys vanhemmalle naishenkilölle, jonka nimi jää meille salaisuudeksi: ”Terveisiä Rufukselle, jonka Herra on valinnut, ja hänen äidilleen, joka on kuin äiti minullekin” (Room.16:13).
Kuka oli tämä nainen, joka oli päässyt suorastaan suuren apostolin ”äidin” asemaan? Missä Paavali oli häneen tutustunut - hänhän ei ollut koskaan käynyt Roomassa, jonne terveiset lähetti? Itse asiassa Rufuksen äiti saattoi olla kotoisin Pohjois Afrikan Kyrenestä. On näet mahdollista, että hän oli Jeesuksen ristiä kantaneen Simon Kyreneläisen vaimo. Tästä miehestä tiedämme nimittäin niin paljon, että hän oli jonkun Rufuksen isä!
Näin kuvaa Markus evankeliumissaan Jeesuksen tuskien taivalta:Jeesuksen ristiä kantamaan he pakottivat erään ohikulkijan, kyreneläisen Simonin, Aleksandroksen ja Rufuksen isän, joka oli tulossa kaupunkiin (Mark.15:21).
Tuona kohtalokkaana päivänä Simon Kyreneläinen oli kulkemassa jalkaisin Jerusalemiin johtavaa tietä. Oliko hän vain tullut Kyrenestä käymään pääsiäisjuhlilla, vaiko muuttanut oikein asumaan isiensä maahan, sitä emme tiedä. Joka tapauksessa Simon ”sattui” kävelemään Golgatan ja Jerusalemin välistä tietä, kun roomalaiset sotilaat iskivät häneen silmänsä ja pakottivat hänet kantamaan Jeesuksen ristiä. Ilmeisesti Simon oli vahvan ja terveen näköinen mies.
Kukaan meistä ei halua kantaa ristiä vapaehtoisesti, ei omaansa, ja vielä vähemmän toisten. Mutta tuosta vastenmielisestä tehtävästä tulikin Simonin elämän tärkein työ. Se nimittäin vei hänet sille paikalle tämän matoisen maan pinnalla, missä Jumalan rakkaus syntistä kohtaan on tullut kaikkein selvimmin julki. Simon sai seurata vierestä, miten Vapahtaja naulittiin ristille, miten hän kärsi ja kuoli: epäitsekkäästi, toisia ajatellen, Jumalan sanassa kiinni riippuen.
Niiltä juhlilta Simon palasi järkyttyneenä kotiinsa ja kertoi vaimolleen, mitä oli nähnyt ja kuullut. Eikä vain vaimolleen, vaan myös pojilleen, joiden nimet Markus mainitsee evankeliumissaan. Miksi hän sen tekee? Ei mistään muusta syystä kuin siksi, että olettaa evankeliuminsa lukijoiden tuntevan heidät. ”Ai se Aleksandros ja se Rufus, jotka kuuluvat kristilliseen seurakuntaan!”
Nyt ymmärrämme, miksi Paavali kutsui Roomalaiskirjeessä Simonin poikaa mieheksi, ”jonka Herra on valinnut”. Rufus ei valinnut Jeesusta, vaan Jeesus valitsi hänet lähettämällä hänen isänsä Golgatan tielle juuri oikeaan aikaan. Samoin hän on valinnut sinutkin, ystäväni, sinä päivänä, kun sinut kannettiin kasteelle. Ja sinun ristilläsi, jota varmaan suuresti inhoat, on täsmälleen sama tehtävä kuin Simoninkin ristillä: sen on määrä viedä sinut katselemaan Jeesuksen rakkautta Golgatalle. Simonin perheen esimerkistä näemme, että yhden perheen jäsenen risti saattaa johtaa koko perhekunnan armonvälineiden yhteyteen.
Mutta palatkaamme vielä Rufuksen äitiin, jolle Paavali lähetti terveisensä Roomalaiskirjeen lopussa. Jossain matkan varrella nämä kaksi olivat tutustuneet toisiinsa. Ehkä Jerusalemissa, ehkä Antiokiassa, ehkä jossain muualla (Apt.11:20). Vanhempi nainen oli kohdellut yksinäistä poikamies-apostolia kuin tämä olisi ollut hänen oma poikansa. Sitä Paavali ei koskaan unohtanut.
Kristityt – jopa apostolikin - tarvitsevat hengellistä äitiä. Moni nuori ja keski-ikäinen ihminen olisi ikionnellinen, jos jollakulla vanhemmalla naisella olisi hänelle aikaa. Aikaa kuunnella puhelimessa, aikaa tavata silmästä silmään, aikaa rukoilla kaikkien niiden asioiden puolesta, jotka hänelle kerrotaan.
Paavalikaan ei olisi jaksanut täyttää tehtäväänsä Jumalan valtakunnassa, jollei hänellä olisi ollut tukijoinaan sellaisia naisia kuin Lyydia, Foibe ja Rufuksen äiti.
